Pulkassa taas
Yksi päivä taas pulkassa ja se alkaa myös muodostamaan viikonloppua lähemmäs nollarajaa. Tänään pessyt aika asenteella pyykkiä ja pitäny puhtaasti himapäivää lööbäillen koneella, tehden safkaa ja tsillaten koiran kanssa. Paremminhan se ois kauniimman osapuolen kanssa ollessa mennyt mutta välillä näin. Joka tapauksessa täytyy haipata safkaa jota väänsin tänään.
Pakastimesta mulla löytyy kanan rintafileitä tyyliin 15 kappaletta, sain joskus duunista meinaan 2,5kg ala ~20 kpl laatikon ja niitä on vieläkin sielä jäljellä. Joten ennenkun lähdin ulos koiran kanssa niin nappasin yhden pussin sulamaan. Takasin tullessa vielä hetkeksi mikroon sulamaan ja tän jälkeen uuni päälle ja kattila liedelle. Nää rintafileet oli valmiiks marinoituja, mutta laitoin päälle chili-mixiä ja broilerimaustetta lievissä määrin. Oon sen verran vanhakantainen, että diggaan mieluumin jopa päästä itse marinoimaan lihan tai ainakin maustamaan, mutta tänään nälkä vei voiton ajankäytöstä. Kun vesi kiehu kattilassa läiskin jasmiiniriisiä tulille ja odottelin, että liiemmät vedet oli karanneet riiseihin jonka jälkeen perään kurkumaa, em. chili-mixiä, pippurisekoitusta ja suolaa. Sitten vielä viimeinen silaus, pakastimesta maissipussista snadi koristus ja mauntuoja + pieni nokare voita sekaan. Ananaspurkki auki, muutama siivu kurkusta ja se oli siinä. Ei hankalaa ollenkaan, maku oli ainakin sen hetkiseen nälkään täydellinen, mutta nopea ruoka on aina nopea ruoka – hauskempaa se on panostaa ajalla.
Tänään on myös tullut kuunneltua erittäin paljon musiikkia ja taas tehnyt löytöjä, ei niistä kuitenkaan enempää kuin tämä yksi. Common feat. Pharrell – Announcement. Jäädyin ite oikeestaan tohon Commonin viimeiseen levyyn, sen Freedom Writers, i have a dream, oliko kappaleen nimi nyt sitten Dream tai jotakin verran perehdyin ja muistaakseni latasin levyn mutten tainnut kertaa enempää putkisoitolla korvasta sisään ja ulos kuunnella. Anycase, itse kappalehan on kova, Skateboard P tulee kärppänä kurkkimaan ja vetämään vahvan versen, kallistun ehkä johtuen lievästä fanituksestani Pharrellin ylivoimaisuuteen tässä kappaleessa. Videokin on omalla yksinkertasuudellaan hyvin toteutettu ja toimiva.
Nyt pää tyynyyn ja huomista odottamaan.















