Takashi Murakami – taidetta Japanista
Takashi Murakami tuli allekirjoittaneelle tutuksi kyseisen kaverin tehtyä Kanye Westille ensiksi järjettömän absurdin oloisia kaulakoruja, mielestäni lievästi sekopäätä muistuttava taiteilija West halusi jeesus-koruja kaulaansa ja niitä hän saikin. Ne eivät sikäli olleet kuitenkaan se merkittävin asia, josta oma mielenkiintoni heräsi vaan esimerkiksi se, että Takashi Murakami on luonut useampia eri kuoseja Louis Vuittonille, kuten alta löytyvän laukkukuosin.

Kyseisen kaverin japanilaistyylinen tapa piirtää ja luoda taidetta koneellisesti on erittäin mielenkiintoinen ja hieno. Värejä käytetään paljon ja maailmat ovat hyvin sarjakuva/piirroshahmomaisia. En sikäli yleisesti jaksa välittää animesta tai japanityylisestä taiteesta oikeastaan missään muodoissa – tässä on vain joku tietynkaltainen kosketus siihen mitä luodaan ja ehkäpä kaverin meriitit on omiaan nostamaan plussapisteitä. Mä vaan jotenkin jaksan toistuvasti innostua tuotoksista joita Murakamin nimen alta tulee. Miehellä on myös tällä hetkellä näyttely Chateau De Versaillesissa ja OFIVE.TV on käynyt kuvaamassa videopätkän kyseisestä näyttelystä.
En tiedä teistä, mutta mä fiilistelen!













