Takashi Murakami tuli allekirjoittaneelle tutuksi kyseisen kaverin tehtyä Kanye Westille ensiksi järjettömän absurdin oloisia kaulakoruja, mielestäni lievästi sekopäätä muistuttava taiteilija West halusi jeesus-koruja kaulaansa ja niitä hän saikin. Ne eivät sikäli olleet kuitenkaan se merkittävin asia, josta oma mielenkiintoni heräsi vaan esimerkiksi se, että Takashi Murakami on luonut useampia eri kuoseja Louis Vuittonille, kuten alta löytyvän laukkukuosin.

Kyseisen kaverin japanilaistyylinen tapa piirtää ja luoda taidetta koneellisesti on erittäin mielenkiintoinen ja hieno. Värejä käytetään paljon ja maailmat ovat hyvin sarjakuva/piirroshahmomaisia. En sikäli yleisesti jaksa välittää animesta tai japanityylisestä taiteesta oikeastaan missään muodoissa – tässä on vain joku tietynkaltainen kosketus siihen mitä luodaan ja ehkäpä kaverin meriitit on omiaan nostamaan plussapisteitä. Mä vaan jotenkin jaksan toistuvasti innostua tuotoksista joita Murakamin nimen alta tulee. Miehellä on myös tällä hetkellä näyttely Chateau De Versaillesissa ja OFIVE.TV on käynyt kuvaamassa videopätkän kyseisestä näyttelystä.

En tiedä teistä, mutta mä fiilistelen!

Löysin kellon vuodelta 1945, jonka on valmistanut Girard-Perregaux. Kyseisen kellon mielenkiintoiseksi tekee se, että siinä on vanhanajan kolikkopeliautomaatti, toki ilman kolikoita. Se mikä tästä tekee oikeasti mielenkiintoisen on se, että kellossa on yli 500 eri osaa. Peliautomaatti mahdollistaa 125 eri lopputulosta, eli oikein saamisen mahdollisuus on 1/25 ja jokaisen kerran kun käynnistimen starttaa pieni soittokello kilahtaa. Onko siistimpää knoppitietoa olemassakaan?!

Kyseisen kellon myyntihinta on n. 625000 dollaria.

Meillä on pitkään ollut mielenkiintoisia hetkiä meidän vakipostinkantajan kanssa. En sikäli arvosta Itellaa taikka entistä Postiakaan yrityksenä, sillä tietynkaltaista monopoliasemaa hallussapitävät yritykset harvoin ovat mukavia, ainakaan tulostavoitteissaan. Viestintävirasto kehotti muutama kuukausi sitten Itellaa laskemaan “yleispalvelutuotteiden” hinnoitteluaan, mutta eihän se Itella sitä tietenkään suurena yrityksenä suostunut hyväksymään yksioikoisesti. Nyt kuitenkin 1.8 ilmestynyt Itellan lehdistötiedote kertoo sen, mitä Viestintävirasto kehottikin.

Silti ilman mitään ennakkoasenteita koin mielenkiintoisia hetkiä eräänä arkiaamuna. Herään myöhään valvotun yön jälkeen noin kymmenen aikaan siihen kuinka joku hakkaa ovea ja huutaa avaamaan. Meidän perheessä oven paukkuessa, tai yleensäkin rappukäytävästä tullessa ylimääräisiä ääniä on kaksi karvakasaa hyvin huomattavasti varoittamassa siitä mitä siellä tapahtuu. Luonnollisesti siis koirat vastaavat koputukseen niin, että viimeistään siinä vaiheessa allekirjoittanutkin joutuu heräämään. Edelleen huuto jatkui “tule avaamaan, mä tiedän että olet siellä!“, joten ei muuta kuin kylpytakkia päälle ja avaamaan. Hetki ennen kuin saan oven avattua on oven vastapuolella oleva ihminen sitä mieltä, että kaikki tehtiinkin turhan takia ja lähtee jatkamaan matkaansa mutisten jotain ei-sitteniä.

Avaan oven hyvin kärkkäästi ja joudun toteamaan, että “kyllä täällä ollaan, mutta nukuttiin, että jos et nyt pahastu etten ollut samantien oven kahvassa“. Yleensäkin tilanne oli todella absurdi sillä tämä kyseinen jakaja antaa hieman postiluukkua paksumman kirjekuoren käteeni ja huutelee heipat – minä hämmennyksissä kiitän ja tilanne oli siinä. Jäin vain miettimään, että haluanko postijakelun palvelut tällä tavoin, tai yleensäkin mistä hemmetistä kyseinen jakaja on muka tiennyt minun olevan kotona. Olen nähnyt kyseistä jakajaa pari-kolme kertaa viikossa, mutta kertaakaan ei ole tervehtimistä kummoisemmin noteerattu toisiamme. Kyseisessä tapahtumassa ei ollut mitään logiikkaa eikä rehellisesti kyllä varmasti käytäntöäkään, mutta toisaalta sain kuoren ilman sen hakemista postista. En kyllä siltikään jatkossa haluaisi samaa “palvelua“.

Paleface, tuo Kalpeanaamaksikin tituleerattu suomalainen räp-artisti, joka toi itsensä jossakin määrin tietoisuuteen vuonna 2001, silloin kun räppi oli muodikasta ja Fintelligens heilutti käsiä erimuotoisissa musiikkivideo-ohjelmissa. Olen hyvin pitkään suhtautunut Palefaceen lievällä varauksella, enkä sikäli ole välissä ilmestyneitä englanninkielisiä levyjä edes tarkastanut singlebiisejä tarkemmin.

Mielenkiintoiseksi asian kuitenkin teki Talonomistaja kappaleen ilmestyminen niin, että se soi jopa minun autoradiostani joka nykypäivänä on hyvinkin harvinaista, siis saada huomata radiosta tulevan hyvää tai vaihtoehtoisesti musiikkia jonka itse voisin valita soimaan. En tiedä onko levyn markkinointi-suunnitelmassa ollut tavoitteena tiputtaa muutamia yksittäisiä kappaleita soimaan eri lähteissä ja nostattaa hypeä sen kautta vai onko tämäkin kaikki ollut sattumaa, mutta niin tai näin – ainakin allekirjoittaneelle tuo kyseinen taktiikka toimi. Tämän myötä näin siis itseni 15.9 Stupido Shopissa kyselemässä tyhmiä ja seuraavalla hetkellä ostamassa levyä – minä aikaisesti keski-ikääntynyt vielä niin nuori mies, joka ensisijaisesti meinasi käydä katsomassa Anttilan tarjonnan levyn osalta, olisi tullut Keskon Plussa-laskelmaan se 16 euron lisä, sitten oltaisiin elelty hetki herroiksi.

Ensiksi levyä tutkiskellessani huomasin kuinka tyylikkäästi kansitaide oli toteutettu – on vain yksinkertaisen hienoa katsoa hyviä valokuvia Helsingin Makasiinien palamisesta ja aistia sitä tunnelmaa mitä fiilistelin kyseisen levyn nimikkobiisillä Helsinki – Shangri-La, en meinaan tiedä kumpi on säälittävämpää että en jaksa ripata YouTubesta kappaletta, jota soitan siellä toistuvasti vain klikkaamalla “Play“-nappia. Kyseinen levy kuitenkin alkaa tällä kyseisellä kappaleella, joka käsittelee hyvin mielenkiintoisilla teksteillä nykypäivän Suomen valtiota.

Ensimmäisen laatukappaleen jälkeen seuraa jo aikaisemmin mainitsemani Talonomistaja, joka kertoo karua kieltään siitä mitä levyn sisältö tulee olemaan, en sano kappaletta mollivoittoiseksi taustansa osalta, mutta tekstejä kuunnellessa ei sävy ole sitä mairittelevinta. Näistä kahdesta biisistä rakentuu mielikuva siitä kuinka terävä kynä Palefacelta löytyykään, toisaalta siinä ohessa joudun toteamaan biisien sisältävän liian paljon namedroppausta, jota taas ei välttämättä olisi ollut tarpeellista käyttää näin paljolti. Talonomistaja on tehty vahvalla suomileimalla ja välittää mielestäni hyvin vanhaa suomikuvaa räppibiisissä, joskin taustalla soivat viulut haisevat pelottavan paljon Lauri Tähkältä & Elonkerjuulta.

Koska mielenkiinto on näissä kahdessa aloitusbiisissä herätetty ja ne olivat myös jo allekirjoittaneelle tuttuja, seuraa jatkoa Merkit nimisellä kappaleella. Kyseisen kappaleen kertosäe haiskahtaa päälleliimatulta, mutta tekstejä kuunnellessa ja lueskellessa en voi muutakuin ajatella, että riimiparien käyttö noinkin suurissa määrin on taiteenlaji ettei sitä saa kuulostamaan vaikealta ja väkisinkeksityltä – sitä fiilistä ei tässäkään kappaleessa tule. Biitti on askeettinen, mutta ylläpitää alkulevyn tunnelmaa.

Tästä seuraavan kappaleeseen. Hilja Grönforsin laulaessa hyvin mielenkiintoisesti huonon iskelmätähden tapaan, myös hieman virsilaulamiselle vivahtavan kertosäkeen kappaleeseen Saapuu elokuun yö – alkaa allekirjoittanut kuuntelija pääsemään hyvin mukaan siihen tunnelmaan, jota levy kantaa. Ongelmatiikka levyn suoranaiselle arvostelemiselle on se, että kappaleiden kuunteleminen tekstien osalta on hyvin monitulkintaista, tekstien alle kätkeytyy varmasti syvempiäkin tarinoita kuin pelkästään yhteiskuntakriittisyys ja halu tuoda mielipiteitä ilmoille. Kyseisen kappaleen outro on omaan makuuni hieman liian pitkä ja en suoraan kokenut sitä tarpeelliseksi, en kappaleen enkä levyn kokonaisuuden vuoksi. Loppuun on kuitenkin lainattu Jaakko Teppoa, joka on ollut mukana paljonkin omassa lapsuudessani ja Jaakko Teppo ansaitsee hatunnoston jo ilman lainaustakin.

Koska nyt on neljä kappaletta kuunneltu tietyssä hengessä, tietynkaltaisista aihealueista on seuraavana lievä sävyjen vaihtuminen positiivisempaan ja toisiin aiheisiin. Kappale Syntyny Rellestää on älykäs ja erittäin aihettaan kuvaava tarina siitä kuinka mies nauttii alkoholia kaupungissa. Hyvä lainaus kappaleen teksteistä on tämä:

“Absinttii, viskii jäillä, valuu räkä jo poskipäillä,
joku on vinos, kuitteja pinos, mitä mä ostin näillä?
nyt tarvitaan katko taikka joku sopiva jatkopaikka,
varattuu tuuttaa, aivoni buuttaa, askel on katkonaista”

Jollei tämä kappale ei hymyilytä, olet joko absolutisti tai et vain ymmärrä hyvän päälle. Tässä kappaleessa kiteytyy pelottavan hyvin juuri se perisuomalainen alkoholin tarve, kuinka kulttuuriin kuuluu juoda jokaisena “juhlapäivänä” tai vaihtoehtoisesti vain viikonloppunakin.

Jatkava kappale on mielenkiintoni jo nimen perusteella herättänyt Riisto Räppääjä. Kappale alkaakin ERITTÄIN mahtipontisella kertosäkeellä, joka on yksi tekijä josta annan Sir Palen lisätä sulkia hattuunsa. Kyseisen kappaleen äänimaailma mukailee vahvasti militarismitunnelmaa, käsittelee sotaa aiheina, mutta ohessa rivien välistä olen lukevinani tämän viittauksena nykypäivän räp-kulttuuriin, joka ansaitseekin kritiikkinsä. Tässä vaiheessa kuuntelijana muutaman kuuntelukerran jälkeen tunnustan edelleen kappaleiden olevan hyvin vaikealukuisia – on helppo kuunnella, mutta tekstit vaativat käsittelyä ja analysointia, yhtäaikaisesti sekä helppoa että vaikeaa. Jos ajattelee liikaa saattaa tukahduttaa älyn juoksun loogisesti, joten vaivaan päätäni jo seuraavan kappaleen eteen.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt arabialaisista äänimaailmoista – en vain lämpeä niille. Sen vuoksi petyinkin hieman tästä jatkavaan Leijonakypärät kappaleeseen. Herra Ylppö on taitava artisti omalla hyvin karismaattisella äänellään, on vain valitettavaa että kappaleen tausta äänimaailmaltaan ei vain sovellu omille korvilleni.
Kappaleen sanoma mukailee vahvasti edellistä, nimenpudottelusta poimittakoon avainsanat, lähi-itä, Suomen sodat, Karjala, Raatteentie, Kabul, Mannerheim. Kertoi se nyt lukijalle tai ei niin aihealue on mielenkiintoinen, tausta toimii tavallaan, mutta ei minulle.

Kuuntelijana saavutan kappaleen numero 8, jonka nimi on Karavaani Kulkee. Kappaleessa vierailee Terakaft niminen yhtye, joka pikaisella googletuksella uutisoidaan soittavan “pakolaisten bluesia aavikolla“. Nyt ei kuitenkaan äänimaailmassa olla yhtä vahvasti arabiassa kuin edeltävässä, näen tämän kokonaisuuden ja yhdistävän tekijän edeltävään tässäkin, mutta tausta toimii nyt eri muodossa. Oloni on hyvin tahmaava, koen olevani rehellisesti hieman jumissa jakamaan sisällön puolesta kappaleen sanomaa, sitä on, kappaleessa sekä levyllä ja sitä on paljon.

Koska kuitenkin edellistä seuraa lisää – on vierailijoiden puolesta myöskin hyvin mielenkiintoinen kappale luvassa. Sammuva Soihtu, jossa mukana vierailemassa on Davo, Wimme Saari sekä Tapani Rinne. Eikä jo pelkästään Davo, joka on noussut parin viimeisen vuoden sisään erityisen isolle sijalle arvostuslistalla rap-artistina. Davon lisäksi mukana on myöskin Wimme Saari, saamelaisartisti, joka on kehittänyt uniikin joikaustavan jossa on ainutlaatuista melodiaa. Tapani Rinne taas on tunnettu RinneRadion johtohahmona, hän on myöskin jazz-muusikko sekä saksofonisti. Kappaleen taustassa on hyvin utuinen tunnelma ja jo ensimmäisestä iskusta voin lisätä tämän kappaleen erittäin isoon arvoon omalla soittolistallani. Aiheina käsitellään, yllättäen yllättäen yhteiskuntaa, kuitenkin joka kerta eri tavoin kuin aikaisemmissa kappaleissa eikä räpeissä ole havaittavissa toistoja. Kappale on erittäin hieno ja Davo antaa oman versen verran hyvinkin mielenkiintoisen säväyksen tähän lisää. Varaukseton peukalo.

Levyn lopetuskappaleena toimii Kalpeaakin Kalpeempaa, jonka taustamaailma on hyvin yksinkertainen – sillä tämä on laulettu kappale. Kyseisen kappaleen sanoitukset ovat Juice Leskisen ja tämä on siis versio Whiter Shade Of Pale -kappaleen käännöksestä. Koska levyn kokonaiskuva on hieman mollivoittoisempi, ainakin tekstien pohjalta, pystyn sanomaan tämän lopetusbiisin sopivan kokonaisuuteen ongelmitta.

Levyn jälkeen olotilat on hyvät, joskin pohtivat. Kuten aikaisemmin mainitsin pariinkin kertaan on levyn sanomaa hyvin vaikea tulkita ja uskonkin siihen, että sen onnistuminen vaatii vielä erittäin monta kuuntelukertaa – vain neljä ei riitä siihen, että sisäistäisin koko levyn niin hyvin kuin useamman kerran jälkeen. Päätin kuitenkin kirjoittaa arvostelun ahneuksissani ilman, että kerkeän muodostamaan kunnollista suhdetta levyyn vaan, että tämä olisi edes hieman objektiivisempi. Pitkäsoitossa on hyvin paljon yhteiskuntakritiikkiä, pohdintaa, mielipiteitä, tunteita valtiostamme ja kansainvälisestä tavasta hallita ja toimia tänä päivänä. Paleface on mulle tän jälkeen vähän niinkuin parempi Asa, selkeämpi ja karismaattisempi tulkitsija tietynkaltaisista asioista. Tällä levyllä on mielestäni hyvin samanlainen sävy ja tunnelma kuin Asan Via Karelia levyllä oli, tämä vain korjaa potin noista aihealueista vieläkin paremmin ja ilman niin synkkää tunnelmaa.

Levyn teksteistä haisee poliittinen linja, luen rivien välistä sen ongelmakohdan, että nykypäivän poliittisilla puolueilla ei ole enää linjaa, harmaa massa on se jota niistä löytyy. Teksteistä löydän viittauksia äärioikeistosta normaaliin väriltään punaiseen työläisväen henkeen, mutta en silti koe epäkohtia tai vääriä mielipiteitä, vaikka en kaikkeen itse yhdykään. Tämä levy on suosittelun arvoinen, anna sille hetki ja kuuntele vaikket muuten kuuntelisi mitään tämän kaltaista musiikkityyliä. Minä arvostan ja annan tarvittavat sulat Daddy Palen hattuun.

Viisi siirappipulloa viidestä.

Lapsuudessani / nuoruudessani paljonkin fanittamani Weezer tulee taas Hurley nimisen uutuuslevynsä kera. Kyseinen pitkäsoitto sisältää tuttuun tyyliin suhteellisen nopeita kitarasoundeja mukana tietynkaltainen vivahde raskaampaa poppia, genre lienee mitä tahansa x-poppia. Albumilla on 10 normaalia raitaa ja 4 bonusta ja kolme sanaa kuvastaa sitä parhaiten: levy on hyvä!

Hash Pipea ja Island In The Sun biisejä nostalgialla muistellen, tässä tuore musiikkivideo Memories:

Kyseisen levyn voi ostaa CDON.com:ista tästä: Weezer – Hurley (Deluxe Edition)

Video kertoo vähintäänkin kaiken tarvittavan Twitteriin tulevista uudistuksista. Kyseinen palvelu siis tulee monimuotoisesti sisältämään jatkossa kaiken mitkä aikaisemmin olivat enemmänkin erillispalvelumuodossa liitettynä oheen, nyt se on ilmeisestikin huomattavan paljon integroidumpaa ja sulavampaa. Mielenkiintoisia uudistuksia.

Twitter itsessään sosiaalisen median palveluna on ollut allekirjoittaneella käytössä nyt jo jokusen hetken (900 tweettiä vaihtelevalla aktiivisuudella). Koen saavani kyseisestä palvelusta huomattavan paljon erilaisempaa käyttökokemusta kuin Facebookista – Twitterissä pätee tietynkaltainen yhteisöllisyys suomenkielisten välillä sekä myöskin siinä ohessa hyvin Chatroulettemaista kokemusta mukaileva “puhu tuntemattomille” oman käyttäjätunnuksen alla. 140 merkkiä pakottaa kiteyttämään hyvin usein yhteen twiittiin kaiken sen mitä tarvitsee ja lista seurattavien twiiteistä on oikeasti mielenkiintoista seurata. Jos et vielä ole käynyt kokeilemassa niin nyt lienee hyvä aika aloittaa, kaikki eivät tästä pidä eikä niin pidäkään olla, itse kuitenkin olen fanilaumassa yhtenä massasta!

Allekirjoittanutta pääset seuraamaan tästä: http://www.twitter.com/kyyjonssoni.
Jos omaat tunnukset, niin laita kommenttina vapaasti linkkiä omaasi!

Koska ihminen on altis kuluttamiselle ja altis myöskin nille asioille, joista hän itse pitää – joten useampikin kerta kiellon päälle, ainakin näin omalta osalta. Saunalahti tarjosi miltei älyttömän halvalla tarjouksella Samsungin uusinta Android -älypuhelinta Galaxy S:ää ja koska mies tahtoo uuden lelun niin mies ostaa.

Diilihän meni siis näin: puhelin 15e / kk ja liittymä 1,90e / kk, mukaan tuli myöskin 384 mobiililaajakaista. Koska omat puhelinlaskuni ovat huidelleet viime aikoina siinä keskimäärin 20-30 euron välissä niin tämä ajatusmalli tekee siitä äkkiseltään samanhintaisen, ainut vain että saan kyseiseen hintaan myöskin puhelimen kytkyllä. Se miksi tarjous oli niin “ihmeellinen“, oli se, että ostettaessa puhelin kertasummalla se kustantaisi vain 409 euroa. Siihen vielä liittymämaksut kahdelta vuodelta, eli 24kk x 1,90e = 45,60e – eli kokonaiskustannukseltaan 454,60e. En ole ainakaan vielä törmännyt missään liikkeessä näin halpaan hintaan, halvimmat taitavat roikkua 550euron molemminpuolin?

Aikaisemmin omistamaani HTC Desireen verrattunahan eroja ei sikäli tekniseltä osalta ole suuremmalti. “Merkittävimmät” erot ovat lähinnä ulkoisia, Samsung on 4″ näytöllä ja muotoilultaan hieman enemmän iPhonemainen, joka ei sikäli ole ollenkaan huono asia, koska hyvin muotoillut asiat ovat aina huonoja parempia. Eroja on myöskin prosessori, joka Samsungilla on heidän itsessään valmistama jolloin suhteessa HTC:n Snapdragoniin se testipenkkien perusteella on myös hieman tehokkaampi (tässä tuo kyseinen benchmark: Samsung’s Galaxy S scores in benchmarks). Yksi erottaja on toki se, että tässä ei HTC:n kehittämää SenseUi:ta käyttöjärjestelmän ulkomuotona ole vaan Samsungin oma TouchWiz, joka ei sikäli ole kammottavan huono sekään – toisaalta paljon vaihtoehtoisia ulkopuolisten kehittämiä launchereita löytyy Marketista, joten sekään ei sikäli sureta.

Toisin sanoen rahaa säästämällä sain nyt mielestäni tyyliikkäämmällä ulkokuorella, hieman paremmilla ominaisuuksilla sekä akunkestolla varustetun puhelimen.

Samsung Galaxy S (i9000)

Puhelimen tärkeimmät ominaisuudet:

Kyseinen puhelin on erityisen kehuttu videotoistostaan sillä DivX/XviD-tuki takaa 720p videoidenkin pyörivän nätisti Super Amoled näytöllä. En suotta ihmettele Samsungin kohottaneen myyntitavotteitaan ja ennustuksiaan tämän vuoden myynnille, kyllä moni varmasti tämän valitsee tällä hetkellä vallitsevasta iPhone / HTC Desire kilpakaksikon sijaan.

Tässä vielä hieman Hands-on-videota vielä kiinnostuneille:

Vuosi takana ja nyt on pitkästä aikaa taas Suomen televisiossa ohjelmatarjontaa jota jaksaa erityisen paljon seurata. Yksi tämän syksyn kovimmista nimistä on Diili, joka tulee nyt kolmannella tuotantokaudellaan kuvaputkista ulos taas. Hjallis Harkimo on mukana vakuuttamassa toista kertaa ja kyseinen bisnes-mies kantaakin ohjelmaa hyvin pitkälle mielenkiintoisella johtamistavallaan ja ulosannillaan. Kyseinen sarja on vähintäänkin hämmentävä, mielenkiintoinen mutta ohessa myös intensiivinen. Tosi-tv:n ohjelmaformaateista tämä kyseinen tuotanto roikkuu allekirjoittaneen listalla kuitenkin ihan kärkipäässä. Toivottakoon tämän vuoden tuovan yhtä mielenkiintoisia hahmoja kuin edellinenkin.

Tässä vielä eilisen jakson kooste tekstimuodossa. MTV3:n osalta vähintäänkin surullista ettei YouTube tarjoa mitään materiaalia taikka Katsomosta ei voi käyttää embediä (upotusta) – isoa miinusta Maikkarille!

Päädyin tällä viikolla (taas kerran) täysin impulssista siihen tilanteeseen, että luvassa oli kannettavan tietokoneen päivitys. Tosiasiat työsopimuksen lopun lähestymisestä ja sen myötä tulevasta loppupalkasta herättelee kulutushermoja mukavasti, joten tietenkään nyt en lähtenyt täysin halvimmasta liikkeelle.

Aikaisemmin omaamani Samsungin N140 10″ miniläppäri oli/on palvellut ongelmitta, mutta silti se realiteetti, että näyttö on hieman pienehkö kaikkeen mitä sillä haluaisi tehdä. Siirryin siis suoraan ajatusmalliin, että maksimissaan 1000 euroa, halvimmillaan 500. Isoin puntari kävi Macbook Pro 13″ ja Acer Aspire TimelineX 3820T välillä.

Päädyin kuitenkin ottamaan paremmilla ominaisuuksilla olevan läppärin paljon paremmalla hinnalla. En kuitenkaan halua ulkonäön takia maksaa muutamiakin satoja ylihintaa, mitä Applen kanssa hyvin usein saa tehdä. Ostin siis Acerin ja ensikokeilulla kyseinen kone on kyllä “pelien peli“! Harppaus 13″ näyttöön koneessa, jossa tehot riittää jopa kuvankäsittelyyn ja pelaamiseen. Ehkä tällä sitten pärjättäisiinkin ilman tarvetta vaihtaa?

Musiikissa mun uuden aikakauden löytö nimeltä Miami Horror julkaisi tuoreimman levynsä 20.8 nimellä Illumination. Levyä en ole vielä kerennyt poistamaan, mutta voin vain sanallisesti hypettää täällä tätä kyseistä neljän hengen yhtyettä. Alta löytyvä kappale Sometimes julkaistiin 2009 singlenä:

Jota seuraa sitten 2010 julkaistu Moon Theory.

Levyä löytää iTunesista tai sitten _erittäin_ hyvin varustelluista levykaupoista. Suosittelen!

Mun täytyy kyllä kehaista Ketonen & Myllyrinne komediasarjaa, joka tällä hetkellä jo legendaksi muodostuneen Kummelin rinnalla viihdyttää nykypäivän televisiossa. Ei sillä etteikö mulle olisi Putous ja Ihmebantukin uponnut, eikä sillä etteikö Yksi Lensi Yli Marin Pesän myöskin tulisi toimimaan, mutta Ketonen & Myllyrinne vain tarjoaa niin inhimillisen miehisellä tavalla sitä huumoria. Yksinkertaisia vitsejä jotka toimii.

Pari aikaisempaa kautta on tullut kateltua vähän miten sattuu aktiivisuudella ja eka kausi on oikeestaan uusintojen myötä tullut nähtyä miltei kokonaan. Myöskin Youtube palvelee meitä kiitettävän suurella määrällä videomateriaalia kyseisestä sarjasta. Kolmas ja ratkaiseva kausi tullaan seuraamaan, vähintäänkin jo älyttömän hyvien mainoksien takia.

Tämä pätkä, on timanttista:

Nyt alkaa olemaan epäkorrektin aihealueen käsittely mielestäni sen verran ajankohtaista, että otettakoon käsittelyyn taas tämä kaikkien vihaama ja ihailema ohjelma Big Brother. Kyseisestä aihetta oon käsitellyt tässä blogissa kaksi viimeistä vuotta, joten miksi en siis tänäkin vuonna.

Otetaan nyt lähtökohtaisesti se ajatusmalli, että mun ei tarvitse puolustella sitä, että jaksan seurata kyseistä ohjelmaa mitenkään hienostuneesti kuinka pidän “seurata suljetussa ympäristössä olevien ihmisten käytösnormeja sekä hierarkian muodostumista”. Mulle tämä on viihdettä sopivasti omasta telkkaristani ja jos mä itse viihdyn sen edessä niin se ei ole keneltäkään pois. Big Brother 24/7 en osta ja Seiskaa en siltikään lue.

Jonka jälkeen itse asiaan. Lähtökohtaisesti nykyisen kauden suurimmaksi kulmakiveksi mun mielestäni on nitoutunut se, että taloon on laitettu paljon nuoremman oloisia ja ikäisiä ihmisiä kuin aikaisempina vuosina. Mulla tulee jotenkin pakottavasti mieleen se, että kuinka nämä ihmiset ovat jotenkin nuorempia kuin aikaisempina vuosina. Satu on tämän vuoden vanhin, 40v. Toisena tuleekin sitten Paul 26v, toki tällä hetkellä pakkaa on sekoitettu “sala-asukkailla“, joista sitten löytyykin jo viime vuonna hehkuttamani BB-Nino – nämä kyseiset asukkaat tuovat toki sen oman leimansa soppaan. Silti en voi olla ajattelematta sitä kuinka lapselliselta talossa olevien ihmisten käytös melko useastikin vaikuttaa, vähän kuin ylä-asteelta oltais nyt päästy lukioon ja oltaisiin sitten tosi aikuisia.

Kyseinen kausihan toki alkoi “räjähtävästi“, kun mukaan oli tuotannon toimesta valittu ihmisinä ehkä kaksi täysin ääripäätä, mutta kummastakin paistoi kuinka huomiohakuisesti valinta oli tehty. Maria valikoitiin mukaan täysin väärin perustein ja on vähintäänkin oikein, että kansan syvät rivit eivät arvostaneet kyseistä neitiä tämän pidemmälle, toki siinä ohessa taas BB-ryhmä nettosi melkoisen kiitettävän summan rahaa kuin suhteessa ettei tätä kyseistä “naista” olisi mukana ollut. Toinen ääripää oli taas Jani, josta jotenkin vaan ei kukaan voinut toki olla pitämättä, mutta tosiasiassa koin tuotannolta melko julmaksi päästää kyseinen kaveri Suomen televisioon melkoisen katsojamäärän eteen sitten näyttämään omaa itseään. Tässä, jos olet jotenkin onnistunut välttämään tämän näytteen kyseisestä kaverista:

Loppukautta toki odotellessa, en odota mitään maailmaa mullistavia lopputuloksia taaskaan, mutta jotain karuakin kieltään kertoo se, että tämän kuudennen tuotantokauden avausjaksolla katsojia oli 14000 enemmän kuin edellisvuonna eli kokonaisluvultaan kevyet 628 000 katsojaa. Jotkut ovat keksineet ja onnistuneet miten netota rahaa, vaikka tuotanto kuinka maksaisikin niin kyllä tosta tili plussan puolelle jää – erityisesti jatkuvien äänestyksien takia, suomalaisethan kuitenkin on sitä kansaa joka tykkää laittaa euroja sisään sen takia, että saadaan jotain näkyvää lopputulosta – toisin kuin sitten eduskuntavaaleissa.