Uncharted 2 – Among Thieves pohjautuu aarteenmetsästäjä Nathan “Nate” Drake:n saamaan pahansuovalta miljardööriltä saamaan toimeksiantoon. Toimeksianto menee reisille ja kilpailu alkaa siitä, että kumpi saa aarteen ensiksi löydettyä. Pelin tarinankerronta on suhteellisen vahvaa ja väliepisodeista tuleekin mieleen hyvin leffamainen tunnelma. Tarina myöskin mukailee hyvin 80-luvun aarteenmetsästyselokuvia ja fiilis Indiana Jonesina olemisestakaan ole kovin kaukana.

Itse olen tällä hetkellä aika hyvissä koukuissa. Jotenkin ensimmäisen kerran koen sen fiiliksen, että Pleikkarin pelimoottorissakin ammunta voidaan toteuttaa jotenkin inhimillisesti. Kuitenkin henkeen ja vereen vannon sen nimeen, että fps:ssä PC on ainut ja oikea, ainakin itselleni. Tattiosuminen on vaan yksinkertaisesti pirun vaikeaa, mutta nyt kun sitä on jonkun aikaa mättänyt niin pikkuhiljaa se päänkorkeus alkaa automatisoitumaan helpommin. Lievää autoaimia ampumisessa kuitenkin peli tukee, koska tatti hakeutuu miltei itsestään vihollisiin.

Kyseisen pelin saa Platinum-versiona inhimilliseen hintaan, maksoin omastani briteistä tilattuna 19,40e.

Propagandalla maustettu EA:n mainosteksti kuvaa peliä näin:

Sarjan kolmas osa korostaa skeittauksen yhteisöllisyyttä. Pelaajan tehtävänä on kerätä kasaan kaupungin paras skedejengi ja muuttaa miljöö mieleisekseen. Luvassa on uniikkeja tiimihaasteita, tiukkoja verkkopelitaistoja kilpailevia skeittijengejä vastaan sekä tietysti täysin uuden joka skeittarin paratiisin Port Carvertonin katujen valtaamista.

Täytyy tunnustaa, että kyseinen peli tuli TheHutista intuitiolla tilailtua ja Skate 1:sen perusteella en sen häävimpiä ajatuksia uskaltanut uhrata tälle, mutta nyt kun levyt on lyönyt koneeseen ja antanut ohjaimen laulaa niin fiilis on kuin Tony Hawkilla konsanaan. Sitä muuten nostalgisesti muistelee aikoinaan PS1:llä pelattuja tunteja Tony Hawkin parissa niin kyllä Skate 3 lähentelee samoja tunnelmia. Realismiä on jo pelottavan paljon, kun oikeasti täytyy normal-tasolla skarpata ollien kanssa että pääsee grindaamaan putken päälle.

Ihan rehellisesti jaksaa nuori mies lämmetä tälle vaikka ainokainen oikea skeittisessio itsellä aikoinaan päättyi oikean käden kipsaamiseen ja dekki jäi sille tielleen.

Itse juonen osalta lainaan vielä tämän:

Armottoman kreikkalaisen mytologian maailmaan sijoittuva God of War III on yksinpeli, jossa pelaajat pääsevät pelaamaan entistä spartalaista soturia Kratosia, kun tämä kiipeää Olympusvuoren (Mount Olympusin) uhkaavilla rinteillä ja laskeutuu helvetin syövereihin kostamaan hänet pettäneille. Kratosilla on trilogian tässä osassa aseinaan kaksiteräiset miekat ja valikoima uusia aseita ja taikuutta. Hän joutuu kohtaamaan mytologian synkimpiä olioita ja ratkomaan samalla mutkikkaita pulmia edetäkseen armottomassa tehtävässään tuhota Olympus.

Tai otsikon sijaan, pitäisi varmaan sanoa, että jumalallista. Peli jota on ilmeisesti odotettu aivan järjettömän kauan että se julkaistaan ja sitten kun se on julkaistu niin ylistetty sitä kuinka hyvä se voi olla. En mene kieltämään. Jokainen mies ja poika, jolla on omat “cojonesit” jossain määrin tallella tykkää virtuaaliväkivallasta, se vaan on viihdyttävää ja hauskaa. Kyseinen peli antaa sitä aimo annoksen pelaajalle, pääsee tuhoamaan jumal-olentoja sekä niiden sotureita mitä suuremmin vaihtoehdoin, ja se on vielä suhteellisen helppoakin.

Tunnustan itse vähän pelin taustoja tuntematta dumanneeni kyseinen pelin trailerin perusteella, mutta riittävien soraäänien kuuleminen sai uusiin ajatuksiin. Peli on duunikaverilta lainassa ja on kyllä vienyt mukanansa. Ihan päin seiniähän mä sitä pelaan, mutta silti se jaksaa viihdyttää ja tykkään siitä vapauttavasta tunteesta möykyttää kauniin väkivaltaisesti tv-ruudulla.

Mun täytyy sanoa että vaikka mies vanhenisi kuinka paljon tahansa niin pelit on aina yhtä hauskoja sekä viihdyttäviä. Tää on yks niistä peleistä joita TIEDÄN perheenisien vievän lastensa käsistä. Kotona lapset ihmettelee että mihin on Nintendo DS kadonnut kun faija nappasi hieman tekemistä iltalukemisen sijaan. Pokemon on pelisarja joka mun mielestä ei kuole koskaan eikä koskaan ole liian vanha viihtymään tän parissa.

Itsehän N900:sen aikana latasin emulaattorille rommit joilla pysty päästä pelaamaan Goldia joka oli aikoinaan äärettömän kova sana. Täytyis selvittää vielä, että miten Android-tuki toimii tälle. Ihan käsikonsolin ostoon kun en kuitenkaan viitsi lähteä.

Pokémon Heart Gold ja Soul Silver julkaistaan 26. päivä maaliskuuta.

Oon koittanut kovasti harjotella konsolipelaamista ihan jo senkin takia, että loppujenlopuksi se antaa niin paljon enemmän kuin pystyy keskittymään vain ja ainoastaan siihen pelaamiseen. Koneella kun tulee kovinkin äkkiä multitaskattua ihan jotain muuta “ohimennen” ja siinähän se peliin todellinen keskittyminen sitten menikin. Myöskin se, että olohuoneessa on tällä hetkellä kokonaisuus äänen- ja kuvantoiston kannalta mulle itselleni niin priimaa että siellä ihan mielelläänkin pelaa.

Tän hetken kovimmat jutut itselleni konsolilla on:

Ei nää oo toki ainoot pelit joita tulee pelattua, mutta tällä hetkellä ensisijaisessa asemassa ihan jo senkin takia, että ne pääsee joskus läpikin. On se konsolipelaaminen vaan niin muuttunu siitä kun NHL 94:sta aikoinaan tuli pelailtua kaverilla.

Jaha, itsekurin puutetta havaittavissa.

Bongailin eilen duunin kautta semisti hyvän diilin Playstation 3:sen kanssa, hieman käytettynä sain tingattua hinnan itelleni 240 euroon, joka alkoi olemaan sen verran alhainen että mun oli pakko ostaa se. Onneks mulla nyt sikäli ei oo rahasta tiukkaa, mutta tää todennäkösesti laittaa hieman ostoslistaa uudelleenpriorisointiin. Eilen sitten hypepäissäni kävin vielä hakemassa kaverilta GTA IV:n lainaan, jotta voin nyt suoriutua sen läpipeluusta joka edellisellä kerralla jäi vähän liian paljon kesken. Pleikan mukana tuli myöskin Killzone 2, jota en kuitenkaan vielä oo jaksanu kokeilla. Sen lisäksi toki tänään suuremmissa fiilistelyissä laitoin Play.com:ista vielä hieman lisäpelejä tulemaan:

Kyllä nuori mies voikin olla taas onnellinen, ja tuhlaileva.